Pikavippi 20v (2019) – Lainaa 20 vuotiaalle

Pikavippi 20v

20 vuotiaille saatavilla olevien pikavippien ja lainojen määrä on laskenut, mutta niitä on edelleen melko runsaasti tarjolla. Olettaen kuitenkin että tahdot hyvän lainan etkä vain lainaa ylipäätänsä, olemme keränneet näitä paremman puoleisia lainoja tähän listalle. Niiden jälkeen löydät myöskin laajemman listan, jos tahdot katsoa laajemmin mitä tarjolla 20 vuotiaille oikein on.

Lainaa 20 Vuotiaalle

Ennen oli erittäin helppoa saada lainaa 20 vuotiaalle, sillä tämä oli monen vuoden ajan se tavallisin ikäraja mikä lainoilla oli. Tilanne kuitenkin on muuttunut vuosien 2017 ja 2018 aikana, ja moni tälläinen lainapaikka nosti ikärajansa 21 vuoteen. Muutos on tavallaan pieni, mutta koska se koski niin montaa suosittua lainapaikkaa, oli sen vaikutus lopulta tavallaan suurempi kuin miltä se voisi aluksi tuntua.

Koska tarjonta oli kuitenkin jo aluksi niin suurta, on muutoksen jälkeenkin jäljellä vielä monia hyviä lainapaikkoja. Tämän takia onkin turha murehtia sen suhteen, että tämä muutos olisi jotenkin tavattoman paljon vaikeuttanut lainan tai vipin saamista 20 vuotiaalle. Ikäraja 20v on edelleen aika yleinen, ja lainaa on paljon helpompi saada kuin esimerkiksi 19 tai 18 vuotiaalle (ASFASFASF).

Pikavippi 20v

Lainoissa on osittain tarjonnan vuoksi kuitenkin paljon myöskin eroja, ja tämän takia on hyvä pohtia vähän millainen laina on sellainen mitä sinun kannattaa hakea. Yleensä ei nimittäin ole olemassa sellaista yleisesti parasta vippiä 20 vuotiaalle, vaan toisella parempi laina on toiselle ehkä jopa huono. Tämän vuoksi mitä paremmin tiedät mitä haet, sitä paremmin yleisesti pystyt myöskin sitä nappaamaan.

Yleisin toive on ehdottomasti se, että tämä pikavippi 20v olisi halpa. Se on toive varmaan jotakuinkin kaikkien lainaajien mielessä, iästä riippumatta. Tähän vaikuttaa kuitenkin monet asiat, ja toisaalta on vaikea sanoa usein selvästi, että mikä se kohtuullinen hinta tai lainan kustannus oikeasti olisi. Halvimmat lainat ovat niitä, joissa korkoa ei ole ollenkaan (ASDASD). Toisaalta taas vähän kalliimpi laina voi olla parempi tai tietyissä tilanteissa myöskin edullisempi. Tämän vuoksi tässäkin on aika paljon valinnan varaa.

Toinen asia missä muutoksia myöskin tulee ovat näiden lainojen maksuajat. Pikavippi pitkällä maksuajalla (ASDASDASD) on toisille todella tärkeää saada, kun taas toiset maksavat lainansa takaisin mielummin nopeasti. Tässä valintoja voi tehdä aika laajasti. Pikavippien kohdalla maksuaika vaihtelee 1 – 12 kuukauden väliltä. Luottojen kanssa, varsinkin jos kyseessä on kulutusluotto, voi laina-aikaa saada usein useampia vuosiakin. Tähän vaikuttaa kuitenkin samalla myöskin se lainan suuruus.

Pikalaina 20v

Että sen puolesta, halusit sitten pikalaina 20v lainan tai jotain ihan muuta, tarjontaa ja päätöksen tekoa on usein edessä. Yritimme listalle kerätä jonkin verran näitä erilaisia lainoja, sillä tiedämme sinusta jotakuinkin vain sen, että haluat saada vippiä 20 vuotiaalle. Tähän kuuluu kuitenkin niin monta erilaista lainaa 20v, että on vaikea tämän perusteella oikein sanoa mitä sinun kannattaisi ottaa. Sen vuoksi olemme ajatelleet, että paras keino on vain listata useampia vaihtoehtoja, ja luottaa että osaat niistä valita itsellesi sopivan lainan. Jos tahdot lukea enemmän netissä tarjolla olevista lainoista, suosittelemme lukemaan muita sivustomme artikkeleja. Olemme luoneet näitä vastaamaan useisiin yleisimpiin kysymyksiin ja tilanteisiin, kuten tämä että mistä kannattaa ottaa pikavippi 20 vuotiaalle.